Google löysi blogini... Jostain syystä en ole asiaa sen kummemmin pohtinut. Olen tehnyt tehtäväni tunnollisesti ja ajatellut, että vain meidän tiimiläiset katsovat tekstejäni (jos hekään). Mutta että joku ihan ulkopuolinenkin saattaisi eksyä sivuilleni?! Sitä en ole kertaakaan ajatellut. No onneksi en ole kirjoittanut mitään salaista ;o)
Luin kirjoituksen are librarians culturally self-aware? ja siihen tehdyt kommentit. Asiaa puhuivat.. Kirjastot ovat olleet innolla tekemässä mm. facebook ja myspace-profiileja. Olen koko ajan ihmetellut niitä, koska mielestäni siinä ei ole mitään järkeä, vai olenko vain liian vanha? Jos haluan löytää kirjaston, menen nettiin sen sivuille, en etsi sitä facebookista ja rupea kaveriksi.
Tämä kurssi on ollut todella hyödyllinen. Monet asiat olivat jo entuudestaan tuttuja, mutta paljon uutta ja mielenkiintoista tuli vastaan. Kiitos Timo kurssin vetämisestä!
maanantai 22. marraskuuta 2010
Web 2.0. työkalut
Popular web2.0 sisälsi linkkejä laidasta laitaan, ryhmätyökaluista tekstien tagipilvien tekemiseen. Osa ihan hyödyllisiä, osa täysin vapaa-aikaan liittyvää (esim. lovely charts)..
ReadWriteWeb taas oli niin teknisen oloinen uutissivusto, ettei näin ensimmäiseksi maanantai-aamuna jaksanut kovin tarkaan asiaan perehtyä :o( Ainoa mikä osui silmään oli: Top Trends of 2010: Growth of eBooks & eReaders
Tuo SEOmoz'sin sivusto oli hyvä! Laitoin sen heti bookmarkiksi, etten vaan unohda sitä. Education-kohdassa oli Spanish Pod. Nyt löysin välineen kerrata kadottamaani espanjan kielen taitoa.

perjantai 19. marraskuuta 2010
Pelaaminen
Pelaaminen verkossa on tullut turhankin tutuksi, ainakin sivusta seuraajana. Runescapen ajoista on jo muutama vuosi, mutta muistan, että minun mielestä siinä ei ollut mitään järkeä. Meikäläisen nuoruuden aikojen pelit kun oli ammuntaa, vihollisen vaanimista, taas ammuntaa, salakäytävien etsintää ja aarteiden löytämistä. Pelit on vähän muuttunut niistä ajoista, tai kyllä noita räiskintäpeliä vieläkin löytyy...
Nuorempi pelaa nykyään penguin-peliä ja se on ihanan hellyttävä. Mutta ei silloin, kun mun pitää maksaa jäsenyydestä. Kaikkeen pitää nykyään sotkea mukaan raha..
Facebookin-pelejä en viitsi pelata, kun silloin pitäis antaa lupa tietojensa jakamiseen ja sitä en halua.

Yhteistyö verkossa
Tätä täytyy ehdottomasti kokeilla..
Työkalut näyttivät ihan perussimppeleiltä, mutta eihän sitä käytännössä niitä hienouksia useinkaan tarvitse. Taulukkolaskennan laskut ja kaavat toimivat ihan samalla tavalla kuin excelissäkin.
Seuraavan kerran, kun pitää yhdessä tehdä jotain dokumenttia, pitääkin käyttää tätä. Muistuttakaa, jos unohdan...

Wikit tiedonlähteenä
Päädyin shopping wikiin :o) ja löysin ihanan villapaidan, joka maksoi "vain" vaivaiset 255 euroa..
Shopping wiki http://shopping.wikia.com/wiki/Main_Page
ja wiki-index-sivu http://wikiindex.org/Shopping_Wiki
Katsoin kirjastowikejä kategoriasta: Collaboration between Library Staff and Patrons.
Lähes kaikki wikit olivat aihekokoelmia.

Wiki
Kävin tutkailemassa University of Minnesota Libraries Staff Wikiä. Siellä näkyi olevan asiaa laidasta laitaan. Kaiken maailman työryhmien kokousten pöytäkirjoja (ja niitä työryhmiä oli paljon), ja sitten ihan työohjeistusta. Katselin heidän electronic resources-sivustoa ja sieltä pääsi jopa käsiksi exceliin, jossa oli heidän testattavana olevat aineistot ja niiden testausten kommentit. Ja ihan julkisesti.. Minä en ehkä ihan noin vapaasti kaikkea laittaisi nettiin..
THL:n nettisivut on tehty wikillä, joten siihen on tullut tutustuttua joskus aikoinaan, kun he aloittivat sillä ja meillä oli joku yhteistyöpalaveri heidän kanssaan.
Katselin noita wikimalleja, mutta en sen kummemmin perehtynyt mihinkään.. Ajanpuutetta taas kerran.

torstai 18. marraskuuta 2010
Wikipedia
Wikipedia on tuttu juttu.
Katsoin wikipediasta ihotautilääkärini maksaläikkiin kirjoittaman reseptin minulle tuntematonta aineosaa. Ei olis pitänyt katsoa...
Ympäristö- ja terveysvaikutukset
Lyhytaikainen altistus ärsyttää ihoa ja hengitysteitä sekä voimakkaasti silmiä. Aineelle altistumisesta voi seurata vaikutuksia silmissä ja ihossa, johtaen sidekalvon ja sarveiskalvon haalistumiseen sekä ihon väriaineen häviämiseen. Toistuva tai pitkäaikainen ihokosketus voi aiheuttaa ihon herkistymisen.
Hydrokinoni on sosiaali- ja terveysministeriön 15.6.2005 antamassa asetuksessa vaarallisten aineiden luettelossa (509/2005) luokiteltu ryhmään 3 kuuluvaksi mahdollisesti ihmisessä syöpää aiheuttavaksi sekä mahdollisesti perimää vaurioittavaksi aineeksi, mutta näistä haitoista ei ole toistaiseksi riittävästi tietoa lopullisen arvion tekemiseksi. Suun kautta runsaasti nautittuna se aiheuttaa hydrokinonimyrkytyksen, johon liittyy hemolyyttistä anemiaa ja maksan toimintahäiriöitä.
Hydrokinonia on muun muassa maksaläiskien ja pisamien poistoon käytetyissä ihonvaalennusvoiteissa.[1]
Hydrokinoni. (07.04.2010). Wikipedia, . Haettu 12.43, 18.11.2010 osoitteesta http://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Hydrokinoni&oldid=8295004.

Tilaa:
Kommentit (Atom)